tyhjän pantiksi
by kalevi
Näkyvimmät presidenttiehdokkaat, Paavo Väyrynen etunenässä, kamppailevat vallasta kansanvaltaa vastaan. Kansanedustuslaitos poistaa lopulta presidentin vallan viimeisetkin jäänteet. Viihteeseen verrattava suora ja kallis kansanvaali jää historiaan ja seremoniallisen presidentin valitsee eduskunta.
Lainsäädäntötyön takkuamisen takia uusi presidentti voi vielä kukkoilla sotavoimien ylipäällikkyydellä, mutta sekin on luonteeltaan seremoniallista ja loppumassa.
Ymmärtäähän sen, ettei kukaan halua tulla valituksi tyhjän pantiksi. Jotkut ovat ehdokkaina lojaalisuussyistä ja tuodakseen vaalityönään esille puolueensa tavoitteita. Kun presidentille ei enää anneta valtaa, hänen on käytettävä arvovaltaansa. Presidentistä tulee lobbari.
Väyrysen miespuolinen kannattaja sanoi tv-toimittajalle ehdokkaan vaalitilaisuuden jälkeen, että kyllä presidentillä täytyy olla niin paljon valtaa, että hän voi tarvittaessa jyrähtää, niin kuin Kekkonen.
Epätieteellisesti voisi sanoa, että aika on hurahtanut monien ohi.
Presidentin henkilöä enemmän minua kiinnostaa presidentinvaalista kehittyvät sosiaalipsykologiset kuviot.
Timo Soini julisti takavuosina tavoitteekseen populistisen oikeistopuolueen luomisen. Nyt hänen puoluettaan sanotaan Suomen suurimmaksi työväen puolueeksi. Puolueen menestys on ollut myös työväen liikettä, mikä kertoo poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen neuvottomuudesta.
Kuka enää muistaa vanhan sanonnan: Voimat kokoon työväki.
Väyrynen yrittää olla Höyry-Häyrinen eikä onnistu siinäkään. Jyränki omamanlaisella tyylillänsä sanoi sen oleellisen. Paavo on flopannut. Ei auta rimpuilu.
hh
Paavo Väyrynen höyryää. Se ei tee hyvää hänen pallolajenteelleen eikä liioin hänen verenpainetaudilleen. Väyrysen touhua katellessani tulee mieleeni Lauri Viidan Mylly-runosta säkeet “Tullut olen luiseen palloon, toden totta, ihmiskalloon. Tämä on se sairas pää, jossa hulluus sikiää.” Väyrysen pyrkimyksessä presidenttiyteen on patologiaa, joka ylittää säällisen käyttäytymisen rajat. Tällaisilla ihmisillä on kyllä ollut kannatusta, vaarallisenkin paljon, mutta ei Väyrysellä sentään.
Hauska, ja kenties osuvakin tuo vertausruno.
Minun ongelmistani 10799. on se, ettei kukaan ehdokkaista täyttäisi vaatimuksiani hyvästä presidentistä. Niinpä olen sitä mieltä, että koko viran voisi (säästösyistä) lopettaa niin kauaksi aikaa ainakin, kunnes joku, jossa on “sitä jotakin”, jota ilman kansa ei tulisi toimeen, ilmestyisi esiin.
Muuten, kalevi, linkki siihen käärmeeseesi löytyi sitkeän yritysten ja erehdysten sarjan jälkeen. Muutenkin hiukan korjailin sitä bloggaustani. Aina minä joudun kirjoituksiani korjailemaan jälkeenpäin. Se ei ole mitään uutta.
Se Viidan runonvärssy jäi hiukan vajaaksi:
Po:
Jokin ääni selittää:
- Tämä on se sairas pää,
jossa hukkuus sikiää.
(siteeraus muistinvarainen)
Presidentivaali on jo mennyt sirkukseksi, jossa ei välitetä äänestäjien tietämyksestä. Pimittää kyllä osataan. Ehdokkaat moittivat toisiaan populisteiksi ja sitähän he ovat.
hh
–Tosiasia on, että toimivalta kaikissa EU-asioissa on valtioneuvostolla, ei presidentillä. EU:n ulkopolitiikka kuuluu tähän, sanoo Jyränki.
Asiahan on selvä kuin pläkki. Ihmettelen vain, miksi valtio-oppineet, korkeat lausunnonantajatahot ja lainsäätäjät, eduskunta ja valtioneuvosto, ovat antaneet eräiden presidenttiehdokkaiden johtaa kansalaisia harhaan.
Mitä se kertoo näistä ehdokaista ja niiden takana olevista tahoista, joilta ei ulkopoliittista asiantuntijuutta luulisi puuttuvan.
Eurooppa-politiikka on ehdokkaille vain keskustelukohde, ei toimivalta-asia, kuten Jyränki sanoo.
“Mitä se kertoo näistä ehdokkaista …etc”.
En tietysti tiedä mutta luulen, että asioita on mietitty.Kyse on vanhasta linjariidasta, siitä itsenäistymisen aikaisesta eli kuka johtaa tiukan paikan tullen kun maa tai yhteiskunta(järjestys) on vaarassa? Valittu johtaja vai valittu kollegio? Kuningas vai valtaneuvosto, presidentti vai eduskunta?? ..?? Paasikivi ja Mannerheim vastaan Tanner ja Ståhlberg, Koivisto kontra Kekkonen. Vastaukset eivät ole yksiselitteisiä saat riidattomia. Mistä esim. on kyse siinä, että Koivisto kuitenkin käytti valtaansa ja hänen seuraajansa halusivat sitä ylläpitää?
Historialliset tapahtumat, Ranska 30-luvulla, meidän kohtalomme sotien aikana, kontrafaktuaalinen historia? Mikä merkitys semmoiselle on annettava, ovatko tapahtumat aina yksittäisiä vai ehkä, kuten Tolstoi arvelee, niillä on oma, ehkä vääjäämätön kulkunsa johon yksilö ei voi vaikuttaa? Jotakin sieltä välimaastosta?
Minkäläinen arvo ja arvio on annettava toisaalta sille, että menneet vuosituhannet kertovat kuriyhteiskunnista, niiden pitkistä ketjuista mutta että ainoa hyvinvoinnin aika on ollut tämä viimeiset puolitoista vuosisataa käsittänyt “demokratian” aika länsimaissa? Onko jälkimmäinen jatkossa yleensä (luonnon rajat ja yli 9 mrd:n väestö huomioiden) mahdollinen?
Yksisilmäiset taluttavat! Kokeneilta puuttuu voima. Mitä on tuleva?
Joku Alex neitseellisessä viattomuudessansa Bryggessä … luoka varjele! mutta on myös muistettava Haavikon kuuluisat sanat: “jos kansalla on valta niin kenellä se on?”
En tiedä, en.
Ps. Luojan piti varjella muttei kyennyt estämään yhtä kirjoitusvirhettä edes.
hh
Jopa otit ison pähkinän purtavaksesi. Minä kun ajattelin pelkkää makin mässyttämistä.
Saattaisin jättää äänestämisen väliin tietyssä uhkatilantessa, mutta Rokalla ja Suen tassulla oli aikaa pieneen rakentavaan palaveriin ennen kuin panivat linjariidassa rähinäksi.
Mauno Koivisto vielä käytti täysimääräisesti presidentin valtaa, mutta tönäisi parlamentarismin liikkeelle siitä, mihin se oli juuttunut ystävällisten ja luottamuksellisten isänsuhteiden takia. Jos ruumiskasalla seissyt savijalkainen jättiäinen ei olisi kaatunut, olisi Paavo Väyrysellä saattanut olla mahdollisuus Suomen diktaattoriksi.
Jokin tapahtuma on aina seurausta edeltävästä tapahtumasta, koska mitään ei tapahdu ilman syytä. Se on sitten toinen juttu, onko maailma päämääräisesti tuhoutumassa. Sellaiseen predestinaatioon en usko, vaikka pidänkin mahdollisena, että kun tuuli käy meidän ylitsemme, ei meitä enää ole eikä asuinsijamme enää meitä tunne. Tähän on jatkoakin, mutta se on uskonasia.
En usko demokratian kaikkivoipaisuuteen, mutta en myöskään valistuneeseen diktaattoriin, etenkään jos se olisi Pentti Linkola, sillä en halua syödä pilaantunutta kalaa.
Rousseaun ja Kantin mukaan vapaus ei ole halujen tyydyttämistä vaan autonomiaa, itse säädetyn lain noudattamista. Se vaikuttaa hyvältä.Tosin Rousseaun mielestä halujaan seuraavat ihmiset täytyi pakottaa olemaan vapaita. Tähän ajatteluun myös Hegel mieltyi. Koordinoimaton halujen tyydyttäminen aiheutti sekaannusta, joten se mitä valtio vaati kansalaisilta, oli rationaalista ja oikein. Moraalisen elämän korkein ruumiillistuma hegeliläisittäin oli valtio. Rousseaun, Kantin, Hegelin ja Marxin kautta käy tie totalitaristisiin järjestelmiin, kuten fasismiin ja kommunismiin.
Ranskan vallankumouksessa vaadittiin vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoisuutta. Viimeksi mainitulla ei tarkoitettu sitä, että kaikkia kansalaisia piti kohdella samalla tavalla, vaan sitä, että epäoikeudenmukaiset etuoikeudet oli poistettava. Tapahtumia seuratessaan Marxilla vahvistui näkemys, että vallankumousta ei voitu tehdä väkivaltaan turvautumatta. Myöhempi Marx alkoi ajatella, että ainakin Englannissa saatettaisiin tehdä vallankumous ilman väkivaltaa.
Kantin moraalilaissa ja hänen valtioajatelussaan olen näkevinäni ainakin näennäisen ristiriidan. Kategorisen imperatiivin toisessa versiossa sanotaan: “Toimi niin, että pidät ihmisyyttä sekä itsessäni että muissa ihmisissä aina myös päämääränä etkä koskaan pelkkänä välineenä.” Vaatimus ihmisen kohtelemisesta päämääränä sinänsä merkitsee myös sitä, että ihminen ei ole välinearvo; valtiolla ei ole oikeutta uhrata yksilöä yleisen hyödyn edistämiseksi. Olisiko tässä ase, joka lopettaisi sodat? Maksimoidessaan yleisen hyvinvoinnin yhteiskunta voisi käyttää hyväkseen ja uhrata vain asioita, joilla on pelkkä välinearvo.
Tämäkin ristiriita voidaan selittämällä poistaa. Filosofi voi olla viisauden rakastaja, mutta filosofia on kaikkien saivartelujen äiti. Pätevintä siinä on oikean päättelyn säännöt.
Kalevi,
on se selvää, että pähkinää ympäröi kuori johon vanhat hampaani eivät pysty ja kohta sataa lunta.
Pitäisi olla hiljaa itsekseen eikä pelotella ihmisiä. On vaan tuo tunne, että aikakausi on vaihtumassa ja muutokset voivat olla suuria. On niin kuin semmoinen kutina nyt.
Ja sitten, miten lapset pärjäävät?
Tuo mitä lopuksi arvelet filosofiasta on lohduttavaa ja siksi oikein!
Tähän lopetan, totean vain, että taidat olla Ukko-Leoon päin kallellaan kun uskot seurauksen todistavan syystä
Miks’ei, jos kohta viettien valtakunnallakin on puolensa.
In vino!
Ajattelen minäkin, että aikakausi on muuttumassa ja mikään muuhan ei ole pysyvää kuin muutos. Muutoksessakin raahataan mukana mennyttä, ainakin osaksi. Ajattelen, että meillä on menneisyyden nykyisyys, nykyisyyden nykyisyys ja tulevaisuuden nykyisyys. Paavalilaisittain tulevaisuus on ojentautumista sitä kohti, mitä ei vielä näy.
Jäljet pelottavat.
SIC TRANSIT GLORIA MUNDI
Taudit leviävät Glorian suusta