vaalien välillä hh:lle

Nuorten filosofiatapahtumassa järjestetyn Sokrates väittelykilpailun voittajaksi selviytyi Salon lukion joukkue, joka päihitti finaalissa Ressun lukion väittelijät. Kisa oli suuri menestys, sillä mukana oli ennätykselliset 29 lukiolaisjoukkuetta.

Vuoden 2012 väittelykisa oli sikälikin historiallinen, että mukana järjestelyissä ollut Nuoren Voiman Liitto tarjosi finalisteille rahapalkinnot. Voittajajoukkue kuittasi 1000 euroa ja kakkonen 500 euroa.

Salon väittelijöinä loistivat Johan Hietanen, Lassi Saario, Juho Tamminen ja Ville-Matti Tanninen. Valmennuksesta vastasi opettaja Matti Taneli.

Hyvän finaalivastuksen antaneen Ressun ryhmässä väittelivät Marlon Moilanen, Emmi Peltonen, Johannes Mäkinen, Niilo Laiho sekä Lauri Pykälä opettajanaan Anna Backholm.

Kolmossijan saavuttivat välieriin yltäneet Lumon lukio Vantaalta ja Turun Lyseon lukio.

(Filosofian tiedotuslista)

pressat

Kävin äänestämässä, koska ehdolla oli henkilö, jota saatoin äänestää, mutta olen edelleen sitä mieltä, että suora kansanäänestys on liian järeä tapa valita vallaton presidentti. Se on turhanaikaista ja rahaa viepää poliittista seiskaa, mutta kansalaiset ilmeisesti tarvitsevat tällaisen sirkuksen ja illuusion merkittävästä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Jos henkilö, jota äänestin, ei mene läpi ensimmäisessä äänestyksessä eikä ole ehdolla toisessa, jään kotia haukottelemaan.

SDP:n puoluepamppu Jutta Urpilainen varsinaisen jutun murjaisi sanoessaan, ettei Paavo Lipposessa mitään vikaa ole, mutta puolueväki nukkuu.  Onkohan niin, että Sauli Niinistön perään ne demarit kukkuu. Lipponen ei pysty puhumaan nopeammin kuin ajattelee, mutta puhuu punnitusti, joskin näiden vaalien jälkeen hänen puheensa taitavat jäädä puheiksi.

Olen tässä muutaman vuoden jatkanut  yksikseni Anita Konkan ”Tämän runon kanssa  minun pitää vuoteni elää”.  Suljin silmäni ja tökkäsin sormellani sinne, missä runokirjoja hyllyssäni on.  Nenänkaivuusormeni osui Suomenruotsalaisen lyriikan antologiaan vuodelta 1968. Avasin kirjan ja katsoin, millainen runo vasemman peukaloni kohdalla oli.  Siinä oli Rabbe Enckellin CERVETERI (Etruskien hautakaupunki). Runo ei ollut jäänyt erityisemmin mieleeni [...]

sanahöttöä

”Tiedättekö, mitä merkitsevät vakausmekanismi, palomuuri, tulivoima ja vastuu? Ymmärrätkö, mitä ne tarkoittavat? Entä mitä mieltä olet sanoista päätöksentekokehikko, missio ja voimaannuttaminen?  Oletko noussut merkittävään rooliin, haastanut itsesi yritystasolla ja päässyt asiakaslähtöisesti koordinoidun pohdinnan jälkeen avainasemaan sektorillasi? Oletko loppupeleissä sitä mieltä, että kokonaisvaltainen projekti voi saada eeppiset mittasuhteet? ”

Näin kyselee kysyy toimittaja Outi Kokko Taloussanomissa julkaistussa artikkelissaan otsikolla Näin puppu valtasi talouden.  Hän ihmettelee, ymmärtävätkö edes päätöksentekijät, mistä puhuvat.

Minäkin ihmettelin pitkään, mitä tarkoittaa rajaton laajakaista, kunnes kantapää kipeänä voin nyt kertoa, että se tarkoittaa datakattoa. Kysykää vaikka Soneralta, jos haluatte informaatiota, josta tavan tallaaja ei ymmärrä hölökäsen pölläystä.

Kielitoimiston Tarja Riitta Heinosen mukaan sanat jytky ja ilmaveivi rikastuttivat kuluneena vuotena kieltä. Tosin jytky on uudelleen lämmitetty sana, jonka muistan jo lapsuudestani.

Konsulttikielessä käytetään tutulta kuulostavia muokattuja sanoja. Jos työyhteisö kipuilee, konsultit saattavat järjestää energiasoivia tilaisuuksia tai opettaa voimaannuttavaa johtamista. Kuulostaa suorastaan sairaan jumalalliselta.

Kielentutkija Lauri Kotilaisesta kipuilu kuulostaa oudolta ja voimaannuttava risoo.

Tasa-arvon nimissä suomalaisista tuli 1990-luvulla asiakkaita, olivatpa potilaita tai roistoja. Kotilaisen mukaan paras esimerkki asiakkuudesta saattaa olla, että poliisi kuljettaa putkaan asiakkaan eikä juoppoa.

Tämänhetkinen inhokkisanani on Väyrynen, mutta Lipponenkin tulee syvältä.

yön enkeli

Kristillisissä piireissä orientoidutaan kristinuskon jumalanpojan neitseellisen syntymän mystiikkaan. Jehovantodistajat eivät vietä joulua, sillä he eivät usko Jeesuksen jumalalliseen olemukseen, vaan pitävät häntä arkkienkeli Mikaelin ja Marian yhteisvuoteuden hedelmänä.

Niin tai näin, mutta meidän on nyt regressoiduttava lapsuuteen ja ojentauduttava lahjojen saamiseen ja (ylen)antamiseen. Joulun alusviikkojen tärkeitä uutisia onkin, paljonko kaupat ovat saaneet kinkkuja myydyiksi.

Ihmisen ruoansulatuskanavan sisäänmenoaukko on sinappihuntuisen sian viimeinen ovi. Vegaanit sivaltavat siivuja soijakinkusta. Lohduksi lihansyöjille kerrottakoon Raamatun kertomuksissa esiintyvää Paavalia, kristinuskon ensimmäistä teologia siteeraten, että ihmistä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee sieltä ulos.

Likeisessä naapuriblogissa on jo siteerattu Eeva-Liisa Mannerin muuatta pohdintaa Helena Sinervon kirjoittamasta elämäkertaromaanista Runoilijan talossa: ”Sanokoon Eliot mitä sanoo, mutta joulukuu on kuukausista julmin, ainakin neiti Mannerille. Siihen lankeavat syntymäpäivä ahdistuksineen ja äidin kuolinpäivä heti seuraavana, itsenäisyyspäivänä. Ja kun näistä angsteista selviää, tuleekin jo joulu, lapsille tarkoitettu perhejuhla, joka korostaa yksineläjän yksinäisyyttä, inhimillisten kontaktien puutetta. En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Joka paikkaan on osoitettava hyvää tahtoa, olipa sitä tai ei ja useimmiten ei.”

Joulunvietto on olennaisesti perhejuhla. Perheensä menettäneiden alkoholistien parissa työskentelevä sosiaalityöntekijä sanoi minulle takavuosina, että joulu pitäisi lailla kieltää. Monet raittiudessa sinnitelleet näet retkahtivat juuri joulun alla juomaan.

Jospa en nyt siteeraisikaan mitään Arvo Turtiaisen Hyvää joulua-kokoelman runoa, vaan palaan Ilpo Tiihosen Kirkas- ja pimeä- kokoelman runoon Likainen enkeli:

Yön enkeli on jäänyt rappusille
reppu selässään
ja odottaa
ja likaisin kynsin kaivaa
hurmaavia korviaan

ja hänen mukanaan on lasti
ikuisesti kuumaa vettä
paljon hampaita ja jalkoja
ja pitkää piuhaa niille
joilla pääsi brakaamaan

ja niin käy tänä jouluyönä
pimeimpänä hetkenä –
pamahtavat auki
roskalaatikoiden kannet ammolleen
ja sata kaveria nousee
ilman papereita
suoraan taivaaseen.

Jos äänestäisin presidentivaalissa, niin luultavasti tyhjää. Olen parlamentarismin kannalla. Kansalaisilla tuntuu olevan sellainen harhainen käsitys, että presidentti olisi valtion päähenkilö, mutta kun ei ole.  Jos ei olisi kyse vaarattomasta viihteestä, ei kansaa päästettäisi valitsemaan presidenttiä suoralla kansanvaalilla, koska se äänestää aina väärin. Paavo Väyrynen ottaa riskin, että väärinäänestäminen koituu hänen onnekseen ja tekee jo hartiavoimin [...]

maailma pelastuu

Tanskalaisen Politiken-lehden teettämän tutkimuksen mukaan kynttilän polttamisesta syntyvät nokihiukkaset vahingoittavat keuhkoja ja verenkiertoa samaan tapaan kuin pakokaasut tai ruoankäry.

Kun huoneessa poltettava kynttilä nostaa huoneilman hiukkaspitoisuuden muutamassa minuutissa 300 000 hiukkaseen kuutiosenttimetriä kohden, niin Tanskan vilkasliikenteisimmän kadun ilmatilassa on vain 40 000 hiukkasta kuutiosenttimetrissä.

Ympäristöinsinööri Kåre Press-Kristiansenin mukaan kynttilöiden polttamista pitäisi välttää.

Minulla ei ole autoa, en tupakoi, en istu huussissa enkä makkaranuotiolla enkä lämmitä asuntoani avotulella enkä valaise päreillä. Kun vielä lopetan kynttilöiden polttamisen, munien paistamisen ja pekonin käristämisen, niin siitäkös maailma pelastuu.

loiskiehuntaa

Yllä asiakirja, jolla neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden. Allekirjoittajina ovat mm. Uljanov (Lenin), Trotski, Petrovski ja Stalin. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen itsenäisyys määrittyi paljolti suhteestamme Neuvostoliittoon YYA-sopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen kautta. Aika erikoista oli, että Suomi joutui aseellisesti puolustamaan itsenäisyyttään sitä valtiota vastaan, joka oli vapauttanut sen valtioyhteydestään ja myöntänyt sille itsenäisyyden. Talvisota oli Suomen kannalta erillissota, mutta toiseen maailmansotaan osallistuminen ei, vaikka vaihtoehdot olivatkin vähissä. Voi olla ymmärrettävää, että Suomi halusi takaisin talvisodassa menettämänsä alueet, mutta vanhan rajan ylittyessä oltiin rosvoretkellä.

Ilmeisesti itsenäisyyspäivää ei koskaan vietetä ilman tykinpauketta. Jos Suomen itsenäisyys neuvostovallan aikana oli suhteellinen käsite eikä isänmaallisuudella sopinut elämöidä, niin millainen lie kehityksen suunta nyt?  Ehkä toinenkin ajopuuteoria tarvitaan.

Linnanjuhlista olen samaa mieltä Kari Suomalaisen kanssa: loiskiehuntaa.

tyhjän pantiksi

Näkyvimmät presidenttiehdokkaat, Paavo Väyrynen etunenässä, kamppailevat vallasta kansanvaltaa vastaan. Kansanedustuslaitos poistaa lopulta presidentin vallan viimeisetkin jäänteet. Viihteeseen verrattava suora ja kallis kansanvaali jää historiaan ja seremoniallisen presidentin valitsee eduskunta.

Lainsäädäntötyön takkuamisen takia uusi presidentti voi vielä kukkoilla sotavoimien ylipäällikkyydellä, mutta sekin on luonteeltaan seremoniallista ja loppumassa.

Ymmärtäähän sen, ettei kukaan halua tulla valituksi tyhjän pantiksi. Jotkut ovat ehdokkaina lojaalisuussyistä ja tuodakseen vaalityönään esille puolueensa tavoitteita. Kun presidentille ei enää anneta valtaa, hänen on käytettävä arvovaltaansa. Presidentistä tulee lobbari.

Väyrysen miespuolinen kannattaja sanoi tv-toimittajalle ehdokkaan vaalitilaisuuden jälkeen, että kyllä presidentillä täytyy olla niin paljon valtaa, että hän voi tarvittaessa jyrähtää, niin kuin Kekkonen.

Epätieteellisesti voisi sanoa, että aika on hurahtanut monien ohi.

Presidentin henkilöä enemmän minua kiinnostaa presidentinvaalista kehittyvät sosiaalipsykologiset kuviot.

Timo Soini julisti takavuosina tavoitteekseen populistisen oikeistopuolueen luomisen. Nyt hänen puoluettaan sanotaan Suomen suurimmaksi työväen puolueeksi. Puolueen menestys on ollut myös työväen liikettä, mikä kertoo poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen neuvottomuudesta.

Kuka enää muistaa vanhan sanonnan: Voimat kokoon työväki.

ryntäillen

Naisasianaiset ja -miehet ja muut seksuaalisesta ahdistelusta ja kielihygieniasta kirjaa pitävät kohahtivat paheksuvasti, kun kansanedustaja Mauri Pekkarinen, kiinnittäessään mikrofonia erään naisen asuun puhui rintamuksen sijasta ryntäistä. Pekkarinen on jo julkisesti pyytänyt ilmaisuaan anteeksi.

Kuinka suuren mokan Pekkarinen sitten teki?

Nykysuomen sanakirjan mukaan rynnäksellä tarkoitetaan rintakehän etusivua, rintaa, rinnusta, rintamusta: atleetin ryntäät; painautua jonkun ryntäitä vasten; pitää käsiä ristissä ryntäillä; tarttua jotakuta ryntäistä kiinni; lapsi tiputteli velliä ryntäilleen; ”Mutta Tamaran käsi ei työntänyt Antonia kuitenkaan pois luotansa, vaikka kohosikin hänen rynnästänsä vastaan.” (Unto Seppänen.) Voidaan myös ryntäillä ryntäille ja istua ryntäillään pöydän ääressä. ”Marski kohottausi yhtäkkiä ryntäilleen vuoteellaan.” (Santeri Ivalo.) Tunnetaan myös hevosen ja laivan ryntäät.

Kun lauletaan pulleista purjeista naista tarkoittaen, purjehditaan jo vaarallisilla vesillä.

Mielestäni Pekkarinen selvisi ryntäistä puhtailla papereilla. Puheen muuhun osaan en ota kantaa.

Kuva Iltalehdestä 4.11.2010. Kuvan aiheena on kunniamerkit.